Kategoria: Yleinen

Se olisi tämä reissu sitten paluulentoa vailla valmis.

Numeroina: kolme maata, kuusi kaupunkia, 2 000 kilometriä autoilua, 90 kilometriä kävelyä (kännystä löytyi sovellus, mikä on tietämättämme laskenut askelia 😳), kymmeniä pullovesiä, reilu parikymmentä ravintola-ateriaa.

Ennen kaikkea toinen toistaan hienompia ja ikimuistoisia kokemuksia sekä muistoja, jotka kiitollisena talletan sydämeeni!

Suurin kiitos ihanalle matkakumppanilleni Jorille! Kiitos kun ajoit meitä turvallisesti paikasta paikkaan, selvitit reitit, kannoit tavaroita. Kiipesit vuorille, ihmettelit yhdessä asioita, hassuttelit ja nauroit kanssani. Kiitos siitä, kun sain tämän kaiken hienouden kokea sinun kanssasi! ”Puli ja hasu!” ❤️

Kiitos mun ihana nuoriso! Te osaltanne mahdollistitte tämän reissun olemalla luotettavia ja upeita tyyppejä, jotka uskaltaa jättää kotiin tietäen, että hoidatte vastuullisesti niin itsenne, toisenne, kodin kuin myös lemmikit! Halaus!

Suuri kiitos myös kaikille teille lukuisille 😂 blogin lukijoille! Oli kivaa jakaa tämä kokemus teidänkin kanssanne!

Vaikka matkustelu on hienoa ja hauskaa, on loistavaa aina myös huomata miten paljon kotona on kaikkea hyvää ja ikävöimisen arvoista! Näihin tunnelmiin päätän tämän blogin. Kiitos! Pus! 💋

 

 

Viimeinen varsinainen lomapäivä vietettiin Venetsian keskustassa pyörien. Jos mahdollista, väkeä oli vieläkin enemmän kuin eilen. En äkkiä ainakaan muista olleeni missään muussa näin ruuhkaisessa turistipaikassa! Mutta jos täällä käy se 16-18 miljoonaa turistia vuosittain ja suurin osa näin kesäkuukausina, niin ei se ihme että massaa riittää. Mietin tuossa, miten mukavaa (lue: ei-mukavaa) täällä olisi asua, kun joka päivä joku satatuhatta ihmistä kulkisi ikkunan alta! Siinä olisi Kaisankujakin aika tukkoinen kun porukkaa painaisi menemään.. Tiedän kyllä yhden kyttäyskoneen, joka takuulla tykkäisi! Wuh!

 

 

 

 

 

 

Tämä Venetsian keskusta / vanha kaupunki koostuu 118 saaresta, joita yhdistää 354 siltaa. Asukkaita on 60 000, koko Venetsian kaupungissa asuu 260 000 ihmistä. (Knoppitietoa, millä voitte päteä seuraavissa illanistujaisissa.) Käytiin katsomassa tätä ihmetystä tänään kanaalista käsin. Kyllä oli romanttista! ❤️ Hieman vähemmän romanttinen oli hinta. Mutta hei, säästettiin onneksi eilen kolme euroa bussissa, ajeltiin vähän vahingossa pummilla niin kuin jotkut hölmöt turistit! 😆

Alla kuvia gongolireissulta. No words..

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvien yhteydessä olikin jekku! Eihän jäätelöä nyt gondolissa syöty (miksei niissä muuten vois olla tarjoilua hei?!), vaan heti ajelun jälkeen. Tsekkasin vaan olitteko tarkkana!

Ps. Vessatäti ei tänään huutanut. Mutta ei se kyllä hymyillytkään. Muistakaa hei aina olla ystävällisiä ja hymyillä paljon, voitte muuten päätyä vaikka jonkun blogiin!

Tänään jätettiin taakse tämä Toscanan alueen pääkaupunki ja siirryttiin Venetsiaan, matkan viimeiseen etappiin ennen kotiin paluuta. Alla kuva vielä Firenzen hotellista. Ollaan monenlaisia majoituspaikkoja tämänkin reissun aikana koettu. Kaikki ovat olleet loppujen lopuksi ihan ok, vaikka ihan samalta eivät aina olekaan näyttäneet verrattuna netissä oleviin kuviin. 😉

On ollut hauska tosiaan verrata eri hotelleja ja niiden käytäntöjä. Esimerkiksi aamupalasysteemejä: joissakin haetaan kaikki syötävä ja juotava itse, joissakin kahvit tuodaan pöytään, joissakin astiat ovat pöydissä, joissakin nipuissa ruokien luona, joissakin saa mennä istumaan minne haluaa, joissakin on pöydät numeroitu huonenumeron mukaan (tällaiseen en ole koskaan Suomen hotelleissa törmännyt) jne. Puhumattakaan sitten vaihtelusta aamupalan laadussa tai runsaudessa! Erään hotellin aamupalasta jäi mieleen erityisesti se, miten ruoistaan sai taistella varpusten kanssa! Niitä tunki hotelliin sisällekin ja röyhkeinä ne tulivat nokkimaan lautaselta. Muuten sekin aamupala oli kyllä ihan hyvä. Se mitä niiltä linnuilta jäi jäljelle.😂

Venetsiaan saavuttuamme palautettiin meidän kulkupeli lentokentän autovuokraamoon. Siitä jatkettiin Venetsian keskustaan / vanhaan kaupunkiin.  Ja kuinkas muuten kuin vesiteitse! Kuinka monelta maailman lentokentältä yksi tapa poistua on vesibussi, hei!? Aika mageeta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Turhaan ei tätä Venetsiaa kyllä kehuta! Sanalla sanoen tämähän siis on upea! Vanhoja rakennuksia ja kujia kilometritolkulla, satoja siltoja ja kanavia. Ainutlaatuista kerta kaikkiaan! Toivottavasti kuvat kertovat edes osan siitä. Pahoittelen kuvatulvaa.. 😊

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hieman ristiriitainen olo tuli ainoastaan siitä, miten turistirysä alueesta on tullut tai tehty. Onhan se tietysti selvää, että paikallisia houkuttaa saada oma osansa vuosittaisten 16-18 miljoonan turistin kukkarosta. Mutta silti tuntuu jotenkin vähän väärältä tämä kauppojen ja kaupustelijoiden määrä täällä. Kuuluuko muka Victoria’s  Secret tai Burger King näin historiallisiin maisemiin?

 

 

 

 

 

Hieman ristiriitainen olo tuli myös vessavahtitädistä. Enpä ole niin tylyä asiakaspalvelijaa tällä reissulla vielä nähnyt! Täti suorastaan huusi asiakkaille, jotka eivät heti ymmärtäneet, miten piti toimia vessaan maksaessaan, tai kenellä ei ollut tasarahaa. Toisaalta, en se minäkään nyt niin iloinen varmaan olisi tuossa ammatissa. Olisi edes lukenut itsensä ammattikorkeakoulussa työttömäksi tradenomiksi! Vastaiskuksi tylylle naiselle hymyilin maailman leveintä hymyä ja kiitin lähtiessäni. Niin ja otin iloisena mukaani parhaan ja tärkeimmän tällä reissulla löytämäni kartan, alueen vessakartan!

 

 

 

Takana ehdottomasti tämän reissun rankin päivä, shoppailupäivä outlet-alueella. 😉 Ensinnäkin se fyysinen puoli, kilometritolkulla (siltä se ainakin jaloissa tuntui) kävelemistä, pään kääntelyä puolelta toiselle (hei tuolla olis vielä isommat tarjoukset) sekä kyykistelyä ja kurottelua (löytyisköhän täältä ylähyllyltä mun kokoa). Puhumattakaan siitä henkisen puolen kärsimyksestä. Siinä kun yrittää sulloa tarjouskolttua pukukopissa päällensä ja makkarat tursuaa, vetoketju jumittaa ja peilistä katsoo hikinen punanaamainen turisti, niin onko se nyt paljon mieltä ylentävää. Kolmanneksi sitten se taloudellinen puoli. Vaikka kaikki onkin alennuksessa, tarpeeksi monta ”loistolöytöä” kun tekee niin alkaahan se tuntua kukkarossa. Ei nyt tehdä tästä mitään numeroa, mutta äiti jos luet tätä, niin lähetätkö vähän lisää rahaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Illalla käytiin syömässä vielä hotellin lähellä olevassa pizzeriassa (löydettiin taskuista sen verran kolikoita), samassa jossa käytiin ensimmäisenä Firenzen iltana. Todella suosittelen tätä paikkaa, loistavat aidot italialaiset pizzat ja ystävällinen palvelu. Ja kaupan päälle se lämmin ilma istua ulkona! Sellainen hauska juttu huomattiin näissä italialaisissa ravintoloissa, että laskuun lisätään usein ”coperto” eli ”kattausmaksu”. Italiassa asuva ystäväni kertoi, että joskus laskussa voi lisäksi olla myös ”palvelumaksu”. Eihän nuo muutamat eurot tällaisille satunnaisille turistiruokailijoille nyt niin suurta ylimääräistä lovea matkakassaan tee, mutta sitä mietin, miten se vaikuttaa paikallisiin ruokailijoihin ja heidän kukkaroihinsa. Täällä kun oikeasti paikallisetkin tuntuvat usein tulevan istumaan iltaa ja tapaamaan ystäviään ravintoloihin. Myös sitä mietin, että jos ottaisi oman pöytäliinan ja ruokailuvälineet mukaan, sekä kävisi itse hakemassa ruokansa tiskiltä, välttyisiköhän näiltä maksuilta. 😀

 

 

 

 

 

 

Ravintolakulttuuri on tosiaan erilainen erityisesti täällä Etelä-Euroopassa kuin meillä Suomessa. Lapset ovat mukana iltaisinkin, samoin koirat! Olikohan yhtään ravintolareissua meillä niin, etteikö olisi nähty koiraa loikoilemassa omistajansa jaloissa. Koirat kulkevat luontevasti omistajiensa mukana myös kaupoissa, nähtävyyksissä jne. Eikä kukaan katso kummeksuen, kieltämisestä puhumattakaan (vrt. sääntö-Suomi, missä vähän kaikki tuntuu olevan kiellettyä). Outlet-alueen vessoissakin oli ajateltu perheen pienimpiä matkassa kulkevia, kun ison pöntön vieressä oli pikkuruinen pönttö. Vessassa istuessani siinä haaveilinkin pienimmän lapseni eli Iineksen kanssa tehtävästä shoppailureissusta. Yhdessä pyörittäisiin kaupoilla, naurettaisiin toistemme sovittamille hassuille vaatteille, välillä käytäisiin syömässä ja välillä yhdessä myös pissalla, pikku-Iines pienellä pöntöllä ja iso äiti isolla pöntöllä. Ai lähtikö taas vähän laukalle!? Ei sillä, etteikö mulla olisi hyvä shoppailijakaveri nytkin ollut, kärsivällisesti seurasi mukana koko päivän ja vielä tarjoutui kantamaan kasseja! 👍🏼

Liikennekulttuuri myös poikkeaa melko lailla suomalaisesta vastaavasta. Isoilla autostradoilla asiaa ei niin paljoa huomaa, mutta kaupunkiajossa kylläkin: näähän on liikenteessä sanalla sanoen ihan kaistapäitä! Nopeusrajoitukset, kaistamerkinnät tai liikennesäännöt eivät tunnu olevan oikein suosiossa. Sujahdetaan mistä mahdutaan ja miten ehditään. Oman lisämausteensa ajoittaiseen kaaokseen tuovat moottoripyörät ja skootterit, ne vasta kovia ovatkin änkeämään väliin kuin väliin. Vilkun käytöstä ei kai ole kuullut kukaan. Vähän niinkuin vanhassa vitsissä todetaan, vitt..ako se kenelläkään kuuluu minne olen menossa! 😂 Ihmeen vähän täällä kuitenkaan tööttäillään, heristellään nyrkkiä tai muuta vastaavaa. Hienosti ollaan mekin muiden mukana menty ja liikenteestä selvitty, kiitos meidän rauhallisen kuskin!

 

 

 

 

 

 

Ps. Äiti ei näy tilillä vielä rahaa. Onkohan sulla varmasti oikea tilinumero?

Ihana päivä Firenzessä! Kuvatulva kertokoon siitä:

 

Tänään ajettiin tämän reissun pisin päivämatka, noin 370 kilometriä. Ja nyt vasta ruuhkaan päästiinkin! Ensimmäisen 30 kilometrin ajaminen kesti 1,5 tuntia! En tiedä, oliko kysymyksessä myös joku viikonloppuun tai lomien alkamiseen liittyvä ruuhka, mutta osittain jono liittyi rajan ylitykseen. Varsinaisia rajamuodollisuuksia ei ollut, mutta hidas ajaminen rajan kohdalla näytti aiheuttavan ison pullonkaulan. Rajan jälkeen päästiin lopulta kunnon vauhtiin. Kunnes parin kilometrin päässä taas jämähti! Nyt pullonkaulana tietulli! Keskivaihe matkasta eteni hienosti, kunnes loppupäässä lähestyttäessä Firenzeä oli taas hitaampaa.

Tiet ovat täällä kyllä loistavassa, paljon Suomen teitä paremmassa kunnossa. Moottoritiet ovat useimmiten kuusikaistaisia (kolme kaistaa siis samaan suuntaan) ja sujuvasti eteneviä. Paitsi tänään alkumatkasta😬. Liikennemerkit ovat välillä outoja tai huonosti ymmärrettäviä. Esimerkiksi saattaa olla nopeusrajoituskyltti, jossa ilmaistaan että joku rajoitus päättyy. Mutta ei viitsitä kertoa, PALJONKO SITTEN SAA AJAA?! No yleensä tulkittiin sitten asia niin, että nyt saa varmaan ajaa sitä kovinta vauhtia täällä eli 130. 😉

Tunneleita täällä kyllä osataan rakentaa! Onneksi! Kyllä on säästytty monilta pahoinvoinneilta, verrattuna siihen jos ne kaikki monta sataa kilometriä, mitkä tällä reissulla on menty tunneleissa, olisikin pitänyt mennä ylös ja alas mutkaisia vuoristoteitä. Pisin tunneli koko reissulla on ollut 17 kilometriä! Ja tunneleissa on välillä myös erkanevia liittymiä! Voi miten Suomen tunnelit taas mahtavatkaan tuntua pikkupyrähdyksiltä!

Tällaisessä kiertomatkassa on hyvät ja huonot puolensa. Monen paikan näkeminen ja kokeminen on tietenkin hienointa. Tavaroiden monta kertaa pakkaaminen on taas sitä vähemmän hienoa puolta. Vaan kyllä tässä on kuulkaa aika propakkaajaksi jo ylentynyt. Meikkipussi, pesupussi, likaiset vaatteet tonne osastolle, tosta kohtaa uudet alusvaatteet, repussa lompakko, passi ja vesipullo. Noin ja noin! Ja eikun taas matkaan! 😊

Tänään en muuten nukahtanut automatkalla. Nyt aikuisten oikeesti siis. Ja ajoin itsekin jopa osan matkaa. Sitä sataakolmeakymppiä, jiihaa! 😊 Pistetäänpä tähän vielä kuva meidän menopelistä, siitä rupuisesta Mesestä, joka jouduttiin Volvon tilalle ottamaan. 😉

Kyllä on ihmiset nykyään kärsimättömiä! Kun nyt joskus on blogin postaus päivän myöhässä, niin jo tulee tilaajilta kärkkäitä kyselyitä, että missä teksti viipyy.. no ei kukaan ole mitään kysellyt.. mutta tässä nyt tulee, halusitte tai ette!

Tämän päivän upein (ja ehkä jopa koko reissun ainutlaatuisin) juttu oli Ponte Tibetano (Tibetanon silta), riippusilta päivän vaellusreitin varrella, jolla oli pituutta noin 270 metriä ja josta oli pudotusta alas rotkoon noin 130 metriä. Silta tuntui onneksi tukevammalta kuin olin pelännyt ja miltä se näytti. Mutta vähän heilui etenkin keskivaiheilla ja jo alkoi puntti tutista. Ja tuli melko kiire hipsiä maan kamaralle.😊 Keskellä siltaa oli jopa geokätkö! Ei kylläkään avautunut meille, meinaan kun ei heti osunut silmiin niin ei todellakaan tehnyt mieli alkaa sen enempää kumartelemaan tai roikkumaan kätkön perään. 😬 Ihme, että tuollaiseen paikkaan saa edes piilottaa kätköä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Silta, reitti ja maisemat olivat kertakaikkisen upeita. Ihmetytti kuitenkin, miten amätöörimäisesti kaikki muu asian ympärillä oli hoidettu. Reitin alkupään hissiliput piti käydä ostamassa muualla olevasta kylän turisti-infosta, minne johtavat opasteet oli merkitty todella huonosti. Infopisteen tyttö puhui surkeaa englantia. Opasteet varsinaisen reitin varrella oli pääasiassa hyvin merkitty, mutta välillä niissäkin oli tulkinnan varaa: samassa kyltissä saattoi olla nuolet päinvastaisiin suuntiin 😆. Reitin päätepiste oli eri puolella kylää kuin mistä oltiin lähdetty liikkeelle ja minne oli jätetty auto, mutta tämän reitin varrella ei ollut yhtäkään opastetta. Mietinkin jo nimittäväni itse itseni Sementinan kylän markkinointipäälliköksi. Opasteet kuntoon ja markkinointia peliin, Ponte Tibetano- mukit ja t-paidat myyntiin, kahvilaa kehiin ja sen sellaista. Tiedätte, mistä minut siis tästä eteenpäin löytää😀.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Matkalla takaisin Luganoon majapaikkaan päästiin perjantai-illan ruuhkaan. Eikä muuten ollut mikään ihan pieni ruuhka, monikaistainen moottoritie kun totaalisesti seisoi ja seisoi paikallaan. Onneksi lomalla ei ole kiire! 😊

Illalla mentiin vielä ihmettelemään rantakadun vilkasta festivaalielämää. Ihmisiä oli viikonlopun aluksi vielä paljon enemmän liikkeellä kuin edellisenä iltana. On ihanaa, kun illallakin on lämmintä ja vähissä vaatteissa pystyy istuskelemaan, syömään ja nautiskelemaan ulkona. Suomessa harvinaista, niinkuin tiedätte!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huomenna vaihdetaan maata, hei hei Sveitsille ja terve Italialle. Uudelleen. Vielä tutustutaan Firenzeen ja Venetsiaan ennen kotiin paluuta. Arrivederci!

 

Se olis reissu sit niinkun puolessa välissä. Niin ajallisesti kuin myös paikkojen suhteen. Tänään siirryttiin Etelä-Sveitsiin, Lugano nimiseen kaupunkiin, varsinaisesti Paradiso nimiseen paikkaan. Tällä automatkalla en hei nukahtanut! Rasti  seinään. Tai no ehkä kerran. Mut en ainakaan tuntia pidempään nukkunut. 😊

Tää Etelä-Sveitsi on lähes jo niin kuin Italiaa. Pääkieli on täällä italia ja kulttuurikin on paljon enemmän sellainen italialainen huoleton kuin sveitsiläinen asiallinen. Se on erityisen kiva kun nää aloittaa jotain puhumaan ”poccotuttibellaattenzionecosacasapregobongiorno” ja 10 minuutin jälkeen kun ne vetää henkeä ekan kerran, pääsee sanomaan väliin ”dy jyy spiik inglis?”

Hotelli on ihan Luganon / Paradison rantakadun varressa. Hotelli Victoria, ja perässä vielä ”au lac”. Joka toisen rantakadun hotellin perässä täällä näyttää olevan toi sama liite kertomassa ja kehumassa siis siitä, että ovat järven rannalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saavuttuamme tänne perille alkoi jo olemaan isompi nälkä matkalla syötyjen pikku-välipalojen jälkeen. Ja taas sama juttu kuin Badenissa, vaellat nälkäisenä ja kuumissasi pitkin kaupunkia etsien ruokaa. Ravintoloita kyllä löytyy, mutta ruokaa ei tarjoilla täälläkään sen 14 ja 18 välillä! Paitsi lopulta onnisti, saatiin murua rinnan alle ja vältyttiin nälkäkuolemalta.

Eikä jäänyt ravinto pelkkään ruumiin ravintoon, sielu sai myös osansa. Kaupungissa on meneillään koko heinäkuun kestävä Lugano Longlake Festival. Rantakatu ja puistot ovat täynnä soittajia, laulajia ja kaiken maailman taiteilijoita, osa hyviä ja osa vähän oudompia😉. Yhdellä aukiolla esiintyi neljä jotain parikymppistä poikaa, oli tanssia, nuorallakävelyä, tankotemppuja sun muuta. Mun matkaseuralainen sanoi ääneen sen, mitä mä ajattelin: ”pitäiskö noidenkin poikien mennä oikeisiin töihin”😂.  Myöhemmin illalla osa rantakadusta suljettiin autoilta ja yhtäkkiä katu oli täynnä kaiken maailman ruokakojuja. Todella hauska tunnelma! Ja todella lämmin ilma! Ja hitokseen paljon sitä kovaäänistä ja nopeaa puhetta! 😊

Huomenna taas reippaillaan! Tarkoitus on mennä Sementinaan, paikkaan noin puolen tunnin ajomatkan päässä, jossa on vaellusreitti, johon kuuluu  mm. rotkon ylitys riippusiltaa pitkin. (Olipas epäsujuvasti sanottu – alkaa selvästi tarttua jo ulkomaan kielet ja hoonosoomi on tuloillaan!)

 

Nyt on lilluttu, saunottu, hierottu ja kasvohoidettu! Hotelli, joka on siis myös kylpylä, on tämän astisista majapaikoista kyllä tasokkain. Ja kallein. Muutenkin täällä Sveitsissä hinnat pompsahtivat varsinkin Italiaan, mutta myös Itävaltaan verrattuna. Esimerkiksi pieni pullo kivennäisvettä maksoi ravintolassa kuusi frangia (noin 5,5 eur).

Hotellissa ei ole oikeastaan kuin yksi vika. Ihan vieressä on iso rakennustyömaa ja työt alkavat aamuseiskalta. 😳 Tasan! No eipähän tarvitse herätyskelloa laittaa. Eilisen migreenin jälkeen tämänpäiväinen hieronta oli ihanan rentouttava ja auttoi kireisiin lihaksiin. Ihana oli myös kasvohoito. Tosin oletin, että hintaan kuuluisi jo vaikka nenäleikkaus tai vähintään pienet botoxit, mutta ei – samanlainen suomalainen-pallinaama-perunanenä täältä palaa takaisin kuin reissuun lähtikin! Kosmetologi ei juurikaan puhunut englantia. Mutta oli kyllä muuten oikein mukava. Siihen asti, kunnes kysyi, haluanko hoidon yhteydessä vahattavan mun viiksikarvat! Siis WHAAAT?! Mun siis täytyi tulkita väärin, ei kai sitä nyt aikoja sit yliopistossa pari vuotta saksaa lukeneena voi kaikkea ymmärtää! Hoidon lopuksi täti sit kehui, miten mulla on hyvä rypytön iho ja kaikkea muuta kivaa ja kohteliasta! Tän ihan varmasti tulkitsin oikein, siis hei kyllähän mä nyt oon lukenu aikoinani yliopistossa pari vuotta saksaa!

Kielitaito on kovin vaihteleva näillä ihmisillä täällä. Kosmetologin lisäksi surkean kielitaidon omaavien kategoriaan lukeutui erään ravintolan työntekijä, joka maksun hetkellä sanoi ”fiftitrii” ja näytti samalla laskimen näytöllä ”43”. No me valittiin se 43. Väkisinkin tulee mieleen eräät nimeltä mainitsemattomat tytöt jokunen vuosi sitten, kun olivat kirpparilla myymässä tavaroitaan. Asiakkaiden kysyessä hintoja ujot kauppiaat vastasivat ”noo yks tai kaks euroa..”. Vaan mistäpä sitä toisaalta tietää neitien bisnesvainua, jos tavarat olivatkin vaan 50 sentin arvoisia!

Tää Badenin kaupunki on kyllä tosi erikoinen. Joka nurkalla on vaan wellnessiä, massagea, doktorpalveluita ja sen sellaista! Mutta ruokapaikkoja on tosi vaikea löytää! Ja nekin mitkä löydettiin, pitivät oviaan kiinni 14-18, just silloin päivällä kun meillä oli myöhäisen lounaan nälkä. Ehkä täällä ajatellaan ettei ihminen tarvitse oikeaa ravintoa, kun saa ruumiilleen ravintoa vaikkapa hieronnan muodossa!? Voisin kyllä lopettaakin syömisen, viikon verran ravintolaruokaa syöneenä alkaa ravintola-sanakin jo tursuta korvista ulos! Mietittiinkin tänään, mitä jos vaan mentäis jonkun kotiin ja sanottais et pistäkääs pötyä pöytään! Tulisko poliisi, valkotakkiset, suurlähetystön porukka vai kuka? Ja meillä kun vaan oli kotiruoan halu!

Tänään tuli ekaa kertaa kova ikävä Iines-koiraa. Johtui varmaan siitä kun kuulin, miten ressukka oli viime yönä ollut levoton. Oli ehkä ikävöinyt ja etsinyt mammaa? Ei sillä, etteikö sitä ihmislapsiaankin ikävöisi. Mutta niiden kanssa voi jutella ja viestitellä. Ja toisin kuin Iines, ihmisnuoriso saattaa olla vaan mielissään äidin poissaolosta, ”joojookyllämepärjätäänkaikkionhyvinmoikka!”

Kuvia ei nyt tältä päivältä ole. Eikä varsinkaan niistä mun viiksistä. Joita ei siis ole. Ja joita en varmana o koko iltaa suurentavalla peilillä vessassa itkien katellut. Mutta jonkun vanhan Iineksen ❤️ kuvan voisin tähän laittaa. Eihän se varsinaisesti tähän blogiin kuulu. Mutta hei, koska tää on mun blogi niin mä voin laittaa tänne ihan mitä kuvia haluan! 😊

 

 

 

 

 

 

Ps. Älkää huoliko, se viiksiasia ei mitenkään jäänyt vaivaamaan mua.

Ps2. Olikohan sillä kosmetologilla jotain avio-ongelmia tai jotain, kun sen täytyi noin purkaa pahaa oloaan ja kiusata ihmisiä.

Kahden vaelluspäivän jälkeen notkeina kun norsut ja vetreinä kun virtahevot polkaistiin uusi päivä käyntiin. Ohjelmassa siirtyminen viehättävästä itävaltalaisesta paikasta viehättävään sveitsiläiseen paikkaan (mahtaakohan meillä reissussa muita vastaan tullakaan👍🏻). Ei-niin-viehättävää oli vain kova migreeni, minkä johdosta automatka taittui tumman huivin alla ja alkuilta hotellissa meni makoillessa pimeässä huoneessa. 😞

Ehkäpä tultiinkin juuri siis oikeaan kaupunkiin, nimittäin Zürichin lähellä olevaan Badenin kaupunkiin, joka on vanha tunnettu kylpylä- ja hoitolakaupunki. Huomenna siis hoitoihin ja lillumaan veteen! Kyllä se elämä alkoi voittamaan jo nyt illallakin – ruokaa nassuun, hotellihuoneen ammeeseen hetkeksi rentoutumaan (ja harjoittelemaan huomista isompaa lillumista varten) ja eikun hyvää yötä!